sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kuvakilpailun ensimmäiset voittokuvat - kilpailu jatkuu edelleen!

Kuvakilpailun ensimmäiset tuotepalkinnot on jaettu.
Kilpailuun osallistui niin hyviä kuvia että raadilla oli todella vaikea valita niitä parhaita koska kaikki olivat niin hienoja. Kuitenkin kaksi nousi omaperäisyydellään ylitse muiden.

Ensimmäisen kahden viikon jakson tuotepalkinnot nappasivat kuvillaan seuraavat kuvat ja kuvaajat.

Jenni Y. kuva pihalla juoksentelevat "Pikku Myyt" oli niin todella hauska.
Kuva vaan sai niin hyvälle tuulelle että naurun tirskahdukset vaan kuuluivat koneen takaa :)
Ihan mielettömän hieno kuva Jenni - Näitä lisää :)

Marika P. kuvaava kuva tuo mieleen menneen ajan. Melkein jo kuvittelimme olevamme -70-luvulla.
Kuvassa on niin nostalginen tunnelma ja se että se on otettu 2000-luvulla niin sitä ei heti uskoisi.
Täydet kympit tästä. Uusia kuvia odotellessa :)

Muistattehan että kuvakilpailua jatketaan elokuun loppuun saakka ja kahden viikon välein palkitaan kaksi parasta kuvaa. Lopuksi vielä kaikkien kesken arvotaan lahjakortteja. Löydät ohjeet kilpailuun vielä täältä.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kuvakisan antia! Kaksi parasta kuvaa palkitaan la 20.7.


Kuvakilpailun ensimmäiset kuvat on nyt julkaistu. Lisää on tullut kuvia ja niitä julkaistaan seuraavan kahden viikon aikana. Oletko sinä jo kuvannut Ihanaiset.fi kaupan tuotteen? Vielä ehdit hyvin.
Kahden viikon välein arvotaan 2 tuotepalkintoa
ja kaikkien osallistujien kesken vielä lahjakortteja lopuksi.
Ensimmäiset tuotepalkinnot lähtevät pian.

Annan kuva ja kuvassa Pikku Myy torkkupeitto.
Peitto odottelee kuulemma iltaa ja pääsee sitten jonkun onnekkaan harteille 
 

Haluatko sinä? Katso Muumi torkkupeitto ja pian pääset nauttimaan!

On niin ihanaista kun aurinko paistaa ja vettä ei sada!
Helin Pikku Myyt on vallannut penkin terassilla.
Kyllä on siinä varmasti mukavaa 
 

Kosteuden kestävät tyynynpäälliset kaupastamme
ja niillä saat eloa ulos, terassille, veneeseen jne.
Tyynynpäälliset valmistaa suomalainen Showroom Oy
ja ne on toimitetaan lahjapaketissa jokainen.
Onko Muumi Sisustustyyny mahdollisesti teidänkin terassilla pian?

Kuvakisa! Helin kesäinen piknik on menossa.
Heillä on tapana olla peiton alla kun muut ovat peiton päällä 

No mikäs siinä, eipähän tarvitse aurinkosuojia ostaa 
 

"Auringonottajat" löytyvät Muumit torkkupeiton alta.
Peitto on ruotsalaisen Ekelundin laadukasta tuotantoa.
Jos mielit myös peiton alle niin kaupastamme näitä löytyy.
Katso Muumit ja ihastu!


Retrokuosit ihastuttavat.
Kaksi niin retroa mutta niin erilaista.
Hennan kuvassa Muumi Comic ja Muumi Dangerous Journey kuosit.
Kummasta sinä tykkäät?


Muumi-laukut ovat aivan ihania. Onko sinulle jo oma?

Tunnelma on saatu erittäin hyvin kuvattua Hennan ottamassa kuvassa.
Nostalgista tunnetta herättää Muumipeikko joka selkeästi on unelmoimassa 

Onko musta-valkoinen tyyli sinun juttusi myös?
Yhdistä hopean tai lasin kanssa - nättiä ja tyylikästä. 


Huomastiko nämä Muumi-tabletit kaupassamme?
Samaan sarjaan löydät myös Muumipeikko Unelmoi lautasliinat


Jennin piha täyttyi tänään  On siinä Pikku Myy poikineen!
Kuvassa kauppamme Pikku Myy pyjama pirteän fuksian värisenä. Tykkäätkö?
Pikku Myy pyjama on ihana itselle tai lahja ystävälle.

Siinähän on herkulliset marjat Meneeköhän ne Joannan vai Hattivatin suuhun?
Saattapi käydä niin että Hattivattikin saa osansa.
Mikäs mukavampaa kun syödä mansikat Seikkailu-lautaselta.


Kaupassamme on vielä tuotannosta poistuneita Arabian Muumi Seikkailu-astioita jonkun verran.
Kannattaa olla kuitenkin nopea koska valmistus on loppu ja vain rajoitettu määrä meilläkin. 

Tässä kuvassa on jotain eksoottista, eikö vain?
Joanna on kyllä saanut itselleen upeat kynnet, ei voi muuta kuin ihailla 

Juhlatunnelmat on selvästi menossa. Hurraa!


Mukeja oli rajoitettu pieni erä kaupassamme mutta nyt loppunmyyty.
Kannattaa kurkata Keräilijöiden kategoria aina silloin tällöin.
Siellä on nytkin tuotannosta poistuneita tuotteita. Katso Muumimukit :)

Kyllä siivous on kivaa ja paljon mukavammaksi sen tekee Pikku Myy tiskiliina.
Sopii isoon ja pieneen käteen! Varsinkin siihen pikkuiseen 

Katso koko Muumi tiskirätti valikoima.

No niin, nyt saatiin myös autoja kehiin! 
Marikan lempijutut näkyy kuvasta niin selkeäsi.
Näin sen kesän kuuluu mennä! Retromeiningeissä!
 Kaikki VW fanituotteet ovat aitoja Volkswagenin lisenssillä valmistettuja.

Oho, siinähän on kaksi rakkautta kuvassa!
Niinan rakkaus vaatii siis Rakkaus tiskiliinan! Kyllä nyt kiiltää 


Tiskillina Rakkaus on yksi Moomn Love Collection tuote.

Jenni on saanut terassilleen Pikku Myyn 
Pyjama on niin kiva että sitä pitää kesät talvet!
Mutta miten sinne kaksi Pikku Myytä on löytänyt tiensä? 

Muumi vaatteet  - ihastuttavia!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kissa-ihmisille uutta!

Tunnustatko olevasi kissa-ihminen?
Minä olen - ehdottomasti,
tosin olen kyllä myös muumi-, koira-, volkkari-, pöllö-ihminen,
ja nämä ihmistyypit lisääntyvät ja korostuvat sitä mukaa kun löydän jotain kivaa ja ihanaista!

Mutta tänään kissa-ihmiseni taas nosti häntänsä ja suoristi viiksensä!
Kauppaan tuli persoonallinen kissa leikkuulauta,
jonka on suunnitellut kuuluisa ruotsalainen suunnittelija Lisa Larson.

Lauta on kyllä upea, ja samalla super suloinen!
Kuvasta poiketen Ihanaisten valikoimasta löytyy joka kotiin sopiva musta-valkoinen kissa leikkuulauta.
 
 

Muut kissa-ihmisen "MUST" -tuotteet ovat tässä:
Kissa servetit, ja siihen sopiva kissa servettiteline -> tämä on myös verraton lahjaidea kissa-ihmisille!




Kissa lämpömittari mittää joko sisä- tai ulkoilman lämpöä! Imukuppien suunta on vaihdettavissa.
 Ja keittiön komistaa saman sarjan kissa tiskiliina!

 
 
Kissamaisin terveisin, Virpi / Ihanaiset.fi

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Suojaudutko auringolta ja helteeltä?

Tämä kesä on hellinyt lämmöstä ja auringosta pitäviä.
Muistathan juoda paljon, ja huolehtia myös läheistesi ja lemmikkiesi juonnista ja aurinkosuojasta!

Suosittelemme kesän terassi-iltoihin Muumi mehusettiä, johon kuuluu tyylikäs kaadin ja neljä mukia.
Tämä setti sopii myös lapsille, koska se on tehty akryylista.


Lisäksi kesällä on tärkeää suojata pää aurinkonpistokselta!
Tätä varten mainio apu on Muumi monitoimihuivi, joka menee pieneen tilaan ja on näppärä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Huiveja löytyy mustana ja pinkkinä!
 

Mikä on sinun vinkkisi selviytyä kuumista ja aurinkoisista päivistä?

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kesän kuvakilpailun ensimmäisiä kuvia!

Kuvakisamme on alkanut ja ensimmäisiä kuvia julkaistaan täällä ja Facebook sivuillamme.
Joko sinä olet ottanut kuvan? Lähetä se meille ja julkaisemme sen blogissa sekä Facebooksissa. Parhaat kuvat palkitaan tuotteilla ja lahjakorteilla :)

Jaana on bongannut Ihanaiset Salon iltatorilla ja saanut napsastua hauskan kuvan.
Kuvassa on suosittu tuotteemme Muumi monitoimihuivi. Todella kätevä huivi suomalaiselta Lasessorilta.
Pelastaa päivän jolloin ei jaksa hiuksiaan laittaa, loistava auringon suoja. Löytyy myös musta-valkoisena.

Pikku Myy tiskiliina on veikeästi Muumi kulhojen päällä kaapissa Kaisan ottamassa kuvassa.
Kaisan mukaan on niin nätti ettei malta käyttää :) On se nätti mutta käyttöön vaan rohkeasti!

Mikäs se sieltä kurkistaa? Mervin ihanassa Hattivatti kesäkassissa on ihan oikea Muumipeikko :)
Kesän kukkaset  ja kauniit tikkaat tuovat kuvaan idyllisyyttä. Aivan ihana!
Hattivattilaukku on tältä kesältä jo loppu mutta onneksi niitä tuli lähetettyä todella monelle :)

Muumi Comic Lakku - ooh! Tämä loppuunmyyty ja valmistuksesta lopetettu laukku  oli  TOP5  tuotteemme pitkään!  Milla on yksi sen onnellista omistajista ja mikä ihaninta käyttää sitä Suomen kesässä. Kauniit on maisemat.
Muumi laukun valmisti Disaster Designs - Oletko jo tutustunut uusiin Disasterin tuotteisiin?

Haluatko sinä mukaan kisaan? Nyt kipin kapin kamera käteen ja kuvaamaan Ihanaiset.fi kaupan tuote. Lähetä kuvasi meille sähköpostilla asiakaspalvelu@ihanaiset.fi :)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Volkkarit toripäivän hitti!

Ihanaiset.fi tempaisi, ja meni valloittamaan Salon iltatorikansan torstaina 4.7.2013.
Päivä oli upea, saimme tavata ihania ihmisiä, nauttia lämmöstä, auringosta ja tietenkin kuuluisasta iltatoritunnelmasta!

Iltatorin suosikiksi nousi valloittavan Volkswagen VW Colletionin toilettilaukut,
jotka saivat torikansan hymyilemään, ja muutama toilettilaukku löysikin tiensä nopeasti uusiin koteihin.
Mikä väri on sinun suosikkisi?

Onko muualla Suomessa iltatoritoimintaa?
Tai mistä löytyy parhaat torikaffet, tai onko paikkakunnallasi jotain mitä vierailijan tulisi ehdottomasti nähdä, maistaa tai kokea?

Salossa Salolaisena ehdottomasti mainostan juurikin Torstaista iltatoria! Se on kesäisin koko Salonseutulaisten kohtaamispaikka, ja viikottaiset upeat artistit kruunaa illanvieton upeilla esityksillään!

Ihanaista viikonloppua kaikille!
T.Virpi / Ihanaiset.fi



tiistai 2. heinäkuuta 2013

Dandy -sarja valloittaa!

Oliko tänään jouluaatto?
Ei tainnut olla, mutta olo oli kuin lapsella joululahjoja avatessa, kun Disaster Designin uudet tuotteet saapuivat!

Jännityksellä avasin laatikon, koska tiesin että nyt on taas tulossa jotain uutta ja ihanaa..
ja laatikosta löytyi taas ihan mielettömiä, super suloisia ja upeita tuotteita!

Nyt on pakko hehkuttaa!! Dandy -sarja saa lisäyksen ihanan meikkilaukun muodossa,
ja se ei petä tyylillään vieläkään!

Mitäs tästä sanotte.. "Make up for Lost time"
 
 
Tämä ihana Dandy meikkilaukku löytyy tietenkin Ihanaiset.fi -verkkokaupasta!

Mikä Disasterin sarja on saanut sinun sukat pyörimään jaloissa?

Ihanaisin terveisin,
Virpi