sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vappu - Työväen Juhla - Ihanaista :)

Vappu on meille suomalaisille tärkeä päivä. Silloin ihmiset kokoontuvat yhteen iloitsemaan keväästä ja kesän tulosta. Jokaisella suomalaisella on omia Vappu-traditioita mutta yleensä ne ovat kuitekin kaikki saman tyylisiä. Simaa, munkkeja ja ilmapalloja. Ne ovat niitä suomalaisia perinteitä.

Ihanaiset.fi verkkokauppa edustaa suomalaisuutta ja suomalaista yrittäjyyttä. Verkkokauppa avautui kahden yrittelijään suomalaisen naisen panostuksella vuonna 2012. Kuluva vuosi on ollut Ihanaiset-kaupalle hyvinkin merkittävä. Oma kivijalkamyymälä on noussut yrityksen kotikaupunkiin Saloon. Salolaisten ja kaikkien muiden asiakkaiden kannustukset ovat olleet tärkeää Ihanaiset-kaupalle. Talouden ollessa Salossa tiukoilla, on Ihanaiset halunnut antaa kaupungille oman panostuksensa ja näyttää esimerkkiä mitä suomalainen yrittäjyys saa aikaan. Kauppa työllistää nyt kahden yrittäjän lisäksi yhden salolaisen nuoren naisen. Se on ollut hieno saavutus pieneltä yritykseltä ja tavoitteita on myös kasvaa lisäten muillekin mahdollisuuksia olla Ihanaisten mukana.

Ihanaiset-kauppa tulee lanseeraamaan pian kotimyynti-verkoston. Jälleenmyyjiä etsitään niin Salon läheltä kuin myös muista Suomen pakkakunnilta. Kotimyynnissä jokainen pääsee heti kosketuksiin ihaniiin tuotteisiin ja mahdollisuus on myös löytää aivan jotain uutta mitä ennen ei ole ollut tarjolla. Jälleenmyyntiin liittyviin kysymyksiin vastaa tällä hetkellä Ihanaiset.fi asiakaspalvelu.

Hauskaa vai olisiko paremminkin "Ihanaista" Vappu-juhlaa kaikille! Kiitos että seuraat blogiamme!
T. Anne-Mari  / Ihanaiset.fi
Myymälä Salossa, Katrineholminkatu 6, aivan linja-autoaseman vieressä.

Kuva Naisday 2014 messuilta Turusta.