lauantai 21. helmikuuta 2015

Vuosi 2015 on muutosten vuosi - niin minulle kuin Ihanaiset.fi kaupalle!

On tärkeää tehdä muutoksia elämässä kun katsoo niiden olevan oikeita. Kuunnella sydäntä ja mennä sen mukaan. Tammikuun lopussa päättyi Ihanaiset.fi myymälä Salossa ja se oli yksi iso käänne Ihanaiset-kaupan historiassa.

Isoin syy myymälästä luopumiseen olivat omat voimavarat sen hoidossa. Olen ollut Ihanaisten osakkaana ihan alusta saakka ja perustanut omalta osaltani omannäköiseni kaupan ja kulkenut sen historiassa mukana jo vuodesta 2012. On ollut ihanaa mutta toki myöskin voimavaroja vievää kun sen on joutunut tekemään Porista saakka. Sydäntäsärkevä päätös oli myymälästä luopuminen Salossa. Tämä kuitenkin toi ihan uusia mahdollisuuksia minulle ja myös Ihanaisille. Sain rakkaan "lapsen" kotiin. Saloa minun tulee kovin ikävä ja erityisesti siellä olevia ihmisiä, joiden kanssa oli ilo tehdä töitä ja joista sain uusia ystäviä. Toivon kaikille heille menestystä ja muistutan että he kaikki tulevat aina olemaan pala Ihanaisia! :)

Nyt siis Ihanaiset.fi verkkokauppa toimii Porin lähellä Ulvilassa, uusissa isommissa tiloissa ja voin vaikka iltalenkillä käydä varastolla ja ihailla ihanuuksia. Tämä tuo siis valtavan paljon lisää energiaa kun tuhannet autokilometrit ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Kohdistankin siis lisäenergiani jatkossa kaupan kehittämiseen sekä rakkaalle perheelleni. Mitään tärkeämpää kuitenkaan ei ole kuin oma perhe. On ihana katsoa kun tyttärenikin on jo ollut innoissaan kaupastamme ja 16-vuotiaan silmistä on paistanut ilo kun äiti on nyt läsnä.

Tulemme siis jatkamaan entistä vahvemmin kun molemmat osakkaat olemme nyt lähellä. Tämä on voimavara mikä varmasti näkyy myös asiakkaillemme. Me siis näemme kaiken nyt ja olemme läsnä nyt ja varmistamme juuri sinun tyytyväisyytesi henkilökohtaisesti. Toivomme että sinulla on ilo kulkea kanssamme.

Toivon kaikille loistavaa alkanutta vuotta ja muistutan tällä kirjoituksellani jokaista miettimään , mikä on tärkeintä elämässä? Miten sinä haluat elää elämäsi? Me elämme kuitenkin vain kerran.

Anne-Mari / Ihanaiset.fi verkkokauppa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti